Fillarilla Kiinassa

Fillarireissu Kiinaan ja tarkemmin lauantaina Nanxiongissa ja sunnuntaina Danxianshanissa, Guangdong provinssissa. Reissuun lähdettiin yhdessä Adan kanssa. Yövyimme aluksi rajalla, josta matkasimme 40 hengen seurueen kanssa luotijunalla (maksimi nopeus 307km/h), jossa palvelu kuin lentokoneessa määränpäähän. Sieltä sitten bussiin ja taas tovi matkaa. Maisema oli hyvin samanlainen mitä Yangshuossa oltiin totuttu, ehkä hieman kalliomaisempi. Perillä pääsimme lounaalle, joka osoittautui kylä ravintolan (keittiön) järjestämäksi. Vanha ripuli kummitteli vielä peräsuolessa ja aika varoivaisesti aloittelimme ampiaismunakasta, kanan ruhoa ja luusoppaa. Tämä kansa ei heitä ruuasta mitään pois, paitsi ilmeisesti lihan. Meille kerrottiin, että uuden vuoden aikaan firman pomoilla on tapana tarjota ateria alaisilleen ja se kenen lautaselta löytyy kananpää saa potkut.

Luotijuna. 

Aloitimme fillaroinnin. Saimme eteemme pakasta vedetyt tuhannen uudet maastofillarit ja muoveista kypärät. Välineurheilu, mutta minkästeet kun oli vaan vain hyvä ajaa kunnon fillarilla!! Ensimmäisen fillaroinnin kohteena oli keltaisten lehtien kukkula. Ainoa vain, että sen tiesi aika hiiskatin moni muukin ja fillarointi tapahtui täydessä (sääntöjä kun ei ole) ruuhkassa. Paikan päällä sitten paikalliset jaksoivat innostua kaalilaatikon värisistä lehdistä, mitä sattuivat enää lehdettömästä puusta löytämään. Ruska ohi siis. Fillaroimme sitten takaisin alas.

Ratsuni.

Iltapäivän auringossa kuivahtaneet riisipellot.

Tie ilman ruuhkaa on luksusta.

Suuri Kiina.

Erilaista vuorta kuin Yangshuossa.

Muutama keltainen lehti oli vielä puussa.

Tilanne kuva jälkeen päiden kolisemisen yhteen. Onneksi oli kypärät!

Tuhat -vuotias puu.

Joukko ketä meitä fillaroi oli erittäin eritasoinen. Odotimme (ehkä olisin voinut Suomessa ainakin odottaa), että kun lähdetään pyöräretkelle osataan ajaa pyörällä. Osasi joo, mutta ajoittain varsin huteraa. Letkassa ei esimerkiksi ajettu vaan siellä täällä.Ohitettiin, turvaväli olematon ja hyydytään ylämäkiin. Tämä huomioitiin seuraavana päivänä ja mukaan lukien Erno ja muutama muu lähti sitten pyöräilyä valmentavan varsin vahvareitisen kaverin kanssa pidemmälle reitille. Itse en arvannut, vaikka olinkin niitä ainoita, jotka polkivat ylämäet ylös. Seurelaiset pääasiassa olivat oikein mukavia, hieman hitaasti lämpeneviä honkkarilaisia.

Parasta B-ryhmää =)

Koko kööri.

Nopsajalat.

Yövyimme tupakan käryisessä hotellissa, siistissä kuitenkin. Hieman kaipasimme aulabaaria. Aamulla kello soi 04:50 ja läksimme katsomaan auringonnousua. Pimeydessä gondoli vei meidät vuorenhuipulle luonnonpuistoon, jossa jälleen 300 muuta katsomassa auringon nousua. Erno sai onneksi pituutensa puolesta hyvät kuvat.

Ensi hämärä.

Valkenee.

Valkenee..

Ja ykskaks aivan mieletön huuto. Luultiin, että vähintääkin banda tai tiikeri tullut pusikosta, mutta mitä vielä! Auringonpilkahdus!! Ja kaksisataa kameraa kuvaa.

Maisemaa tasanteelta.

Tästä jatkoimme kävelyä alas vuorelta kohti niitä kahta kuuluisinta nähtävyyttä, joiden ympärille luonnonpuisto on rakennettu. Kuvat puhukoon puolestaan.

Female Stone (virallinen nimi)

x)

Tuolta kapusimme alas.

Täällä minä näin kuningaskalastaja linnun. Meni kuin sininen ohjus vedenpäällä :)

Päivän pyöräily oli maastoltaan mukavampi ja turistivapaampi. Pääsimme ajalemaan rauhassa ja näkemään kiinalaisia kyliä. Itse kutsuisin taloja hökkeleiksi, mutta sisustettu ne oli television ja sohvin. Tosin ei sisälämmitystä, juoksevaa vettä, mutta sähköt oli. Ruoka valmistettiin ulkona ja pyykit pestiin vadeissa pihalla. Silti ihmisillä oli puhtaat värikkäät vaatteet ja älypuhelin :D

Välipalaa? Nahkoineen kuivattu kyyhky, rotta ja ankka. Kuulemma tulee höyryttää ennen syömistä. Honkkarilaiset kyllä nyrpistivät kyllä nenäänsä rotalle.

Pesulla.

Ada oli sitä mieltä, että tuohon suuntaan.

Ei nyt sitä varsinaista hökkelikylää, mutta kuvassa kaunis heijastus.

Portista kylään. Punaisella taustalla olevat tekstit ovat kuulemma runoja ja ilmoituksia jos jotkut ovat menneet naimisiin.

Pihavahti.

Väliaikavenyttely.

Uskollisia ratsuja.

Kaksi sisäänkäyntiä Kiinaan on siis selätetty ja viisumi ei enempää anna myöten. Huomasin kuitenkin siellä olevani niin mukavuuden ja aamukahvin haluinen, että tämä riittänee hetkeksi. Toisin sanoen, menisinkö uudestaan? Kyllä kun aika on pihvi!