Erakkopatikointia

Sunnuntaina tein oman patikkareitin, jota huolellisesti suunnittelin 5 minuuttia. Saavuin lautalla satamaan, josta oli määrä bussin viedä minut Peakille, siis sinne samaiselle näköala paikalle, josta lähtisi sitten patikkareitti alas vuorelta. No, bussi ei lähtenytkään satamasta, koska mielenosoitukset poikkaisevat bussin käyttämän linjan. Aikataulu julisteeseen oli ilmestenyt lappu, että mistä bussi sitten lähtisi Queen road East. Kartasta en löytänyt katua, Queen centre ja Queen West löytyivät, joten päädyin talsimaan sitten centre kadun toistapäätä päin. Eipä löytynyt katua. Sitten näin minibussin ja siinä luki PEAK, lähdin kävelemään bussin tulosuuntaan päin, jotta voisin jäädä pysäkille odottamaan. Taisin kadottaa suunnan ja minibussia tai kylttiä ei tullut vastaan. Löysin sitten toisen kyltin, jossa luki lopullisen määränpääni paikka. Voisin siis kiertää reitin toisinpäin, eli kavuta ylämäkeä. Hyppäsin bussiin ja pysäkillä varmistin vielä suunnan ohikulkijalta ja päädyin hyvin merkatulle patikkareitille.

Alkuun betonia ja leveitä teitä, samanlaisia mitä Aberdeenissa ja ihmisiä paljon. Lapsia ja vanhuksia, joten reitti ei voi olla kaamea. Oli se ensimmäisen ylämäen jälkeen. Sitten alkoi varsinainen patikkaosuus ja betoni loppui. Tuntuipa hyvältä tassutella metsäpolkua pitkin. Polku oli aika leveä ja hyvin kävelty, ettei ollut pelkoa öttiäisistä tai eksymisestä. Sen verran mielenvikainen taisin olla, koska kaikki ihmiset keitä tapasin tällä taipaleella tulivat vastaan. Varmistin kerran suunnan eräältä rouvalta, koska pimeän tulo jännitti, mutta suunta oli oikea ja rouva kertoi myös valoa riittävän. Totesi sitten lopuksi, että edessä on vielä portaita... Portaat tulivat vasta lopuksi onneksi, samoin maisemat. Metsässä kävellessä ajoittaiset purot loivat muutosta vihreään, mutta puusto on tiheää ja ylöspäin kasvanutta, että näin vasta merimaisemat rappusilta. Rappusia oli useita ja kyllä kihisin, ettö en sitten voinut ottaa vaikka taksia ja tulla sillä mäen päälle ja tämän reitin alas. Hiki valui ja pikkupyyhkeellä pyyhin suurimmat kasvoista, käsistä ja en tiennyt että voi niin hikoilla, mutta sääristäkin. Maisemat lohduttivat, ne oli aikas hienotkin, sääli vain että oli utuinen päivä.

Noustuani metsästä päädyin asfaltti tielle, joka vei suoraan PEAKille. Tiesin tulleeni ihmisten pariin kun alkoi lenkkarit vaihtua crocseihin ja yleisiä vessoja alkoi ilmestyä. Siellä sitten siistien ihmisten joukossa, jossa oli muutama himourheilija lampsi supisuomalainen Heini kaverin vanhassa kesämekossa, peppihousuissa (kiitosta tytöt, ovat käytössä), naamapunaisena ja hikisenä, että Moro vaan! Menin sitten päivällistämään vielä ostoskeskukseen. Osasin jo lukea tarjoilijan ilmeestä, että paraspöytä on terassilla :)