Sai Kung

Keskiviikkona herätyskello soi suhteellisen aikaisin, jo ennen seitsemää. Erppa lähti kouluun ja samaa matkaa menin minäkin aluksi. Ernon koulupäivän ajan ajattelin käyttää patikointiin. Tälle päivälle oli suunniteltu valloitettavaksi 14 kilometrin kävely geologiselle alueelle. Jälleen tietämättä mihin sitä ryhtyy hyppäsin bussiin. Ensimmäinen bussi ajoi mukavaan pikkukaupunkiin, josta sitten otin seuraavan bussin. Ernon kännykän gps piti minut onneksi tiellä. Osasin jäädä oikeassa kohdassa pois ja hetken harhailtuani löysin reitin. Opasteet olivat hyvät ja puhelimeen ladattu kartta toimi hyvin.

Taivallus alkoi pitkin autotietä pujotellen välillä niin etten nähnyt mitään ja välillä oli vettä molemmin puolin tietä. 

Tälläistä tietä taapersin oman arvioini mukaan 7 kilometriä. Vastaan tuli ajoittain takseja ja näin lohdukseni myös muita kävelijöitä- Aamupäivän saa oli viielämpi kun aurinko pysytteli pilviverhon takana.

Tämä vesistö on merestä padotettu järvi. Ja reittini kulki ympäri järven.

Aivan keskellä ei näy taivaanrantaa vaan pato.

Lisää kuvateksti

 Rauhakseltaan sain hipsutella. Varustuksena mulla oli lenkkarit, shortsit, ainaisen kulahtanut ja jo haiseva lippis. Ernon puhelin ja kamera. Eväinä juotavaa (aivan liian vähän), paljon pikkuisia mandariineja ja riisikakkuja. Aurinko alkoi porottaa puolessä välissä matkaa ja kärähdinkin jonkin verran. Vettä oli tosiaan vain litra ja en ollut taas kunnolla laskelmoinut, että paljonko mokomaa kuluisi ja loppumatkasta jouduin säästelemään ja pyörittelemään kieltä suussa saadakseni nestettä. Muistan kuulleeni painijasta P. Ukkola joka pyöritti kiveä suussa dietin aikana. Jätin nämä käärmeenkakkaiset kivet maahan kuitenkin...

Puolessa välissä matkaa, eli siis padolla oli geologinen puisto.

Joskus 140 miljoonaa vuotta sitten muodostunut jäähtyneestä laavasta ja tulivuoren tuhkasta "kivettynyt vesiputous".

Tämä puuttuva palanen on vuosien saatossa irronnut eroosion vuoksi emäkalliostaan.

Sitten alkoi varinainen patikointi. Ensin kivisiä rappusia ylös ja toisia alas. Alhaalla odotti kaunis (autio) hiekkaranta. Ja minä kun niin olin haaveillut tölkistä coca-colaa...

Tällä rannalla olisi ollut vesipiste, mutta ripuli pelkoisena ohitin sen...

Nyt en voinut olla hiljaa vaan sanoin ääneen: "Mitä minä muka odotin?" LEHMIÄ! Rannalla!  Olin ihmetellyt jo aiemmin varoituksista, joissa oli lehmän kuva ja suuria lantakasoja pitkin asfalttia, mutta en olisi sijoittanut näitä jalallaan korvaansa rapsuttelevia yksilöitä RANNALLE!?

Seuraava pätkä nousi pavilionjille, jonka luulin olevan korkein kohta. Ehei...

Korkein kohta matkaani oli Sai Wan Shan vuori 314m. Kivistä melkeinpolkua ylös. Ei lohduttanut vielä sekään, että kyseinen vuori on 314 merenpinnasta ja piti sitten aloittaa sieltä pohjalta, rannalta nimittäin.

Tämmöistä polkua matakasin, joka siis kuvassa. Kaiken kaikkiaan vaikka olinkin väsynyt ja rättipoikki niin maisemat olivat hulppeat ja sai taas ylitettyä itsensä. Alamäkeä on sitäpaitsi mukavampi tallata.

Alaspäästyäni ja reitin lopussa olisi ollut vielä tilaisuus loivaan ylämäkeen tallata 6 kilometriä, mutta olin jo väsyksissä ja vesi loppunut niin jäin odottelemaan yhdessä monien muiden patikoitsijoiden kanssa minibussia, joka vei Sai Kungin kaupunkiin. Ensimmäiseksi vettä ja se kaipaani coca-cola ja sitten hetkeksi palloilua kylällä, ruokailu ja kotiin :)