Ada lupasi ja veikin meidät ajalemaan fillareilla yhden metrolinjan lähes päätepysäkiltä alkavalle reitille. Ei tuntunut, että olisi ollut Hong Kongissa! Tapasimme metroasemalla ja mukaan saapui myös Taiwanin vahvistus, jälleen Adan kaverin kaveri. Loistotyyppi ja oli paljon jo 21 ikävuoteensa nähnyt. Vuokrasimme fillari euron tunti hintaan läheisestä fillarivuokraamosta. Mikä vähän jännä, että Adakin vuokrasi, koska hänellä on oma pyörä kotona, mutta se oli kuulemma citypyörä. Näillä (ruosteisilla) pyörillä, jossa tuumat eivät riitä korkeudessa ainakaan Ernolle, eikä naisten runkoa ollu saatavailla lähdimme tiukassa etunojassa ajalemaan.
Pyöräkulki ja yhdellä ketjujen irtoamisella selvittiin. En koko ajon aikana oppinut vaihteita, mutta meni se eteenpäin. Ada oli linkittänyt reitin jo aiemmin ja se oli 15 km ilman yhtään ylämäkeä. Sää suosi, koska tuuli mukavasti ja aurinkokin vetäytyi pilvien taa. Nyt oltiin varauduttu kyllä suojakerroin 50 rasvalla (isoja terkkuja Marille siitä <3), kun lauantaina päästiin kärähtämään (avuksi aloe vera).
(kuvat ovat hävinneet, kameramme hajosi)
Ensimmäinen levähdyspaikka (ajettu varmaan 10 minuuttia) oli mangrove suolla sijaitseva hieman törkyinen tukikohta. Paikan isäntä saapui kädet levällään toivottamaan tervetulleeksi kotiinsa. Kyseinen paikka on kuuluisa kaloistaan ja etenkin tofustaan. Isännän vaimo on kuulemma tofukuningatar ja ihmiset saapuvat kaukaakin syömään juuri tofua. Kertoi sitten kun puhumaan pääsi isäntä, että läheisellä mutajoki alueella, jossa on valtava lintupopulaatio, oli kerran mies kuvaamassa lintuja kolme päivää. Saapui heidän oven taakseen sitten pyytämään hammasharjaa ja syötävää ja rakastui rouvan tofuun, kutsuen sitä taivaalliseksi. Tämä kaikki tapahtui kuulemma ennen isännän ja rouvan naimisiin menoa, joten hän ei voi kutsua itseään tofu kuninkaaksi ja on siitä katkera!
No niin, tofu. Olin kieli pitkällä kun Ada kertoi, että mennään syömään jälkiruokaa, koska pidän niistä kuin hullu puurosta. No, tämä oli pettymys, joka vaati isot lusikalliset sokeria. Onneksi otettiin se puoliksi Ernon kanssa. Eli maistui hyydytetyltä maidon korvikkeelta, sokerilla hieman maku parani.
Muta-alue houkuttelee paljon lintuja. Lapsuudesta tutut lintukirjan kuvat näkyivät nyt täällä mm. kapustahaikara. Levähdyspäikalla olleet postikortit kertoivat, että siellä on myös kuningaskalastajia, niitä ei silmä erottanut. Alueella ei vesi koskaan nouse liiaksi asti, joten se ei ole varsinainen joki. Ada kertoi, että (oliko loppuvuodesta) sinne saapuu suuria lintuparvia Australiasta välilaskulle jatkaakseen taas matkaa kohti... ja sitten katkeaa muisti :) olisiko Afrikkaa?
Isäntä tiesi kertoa, että vuosia sitten hirveä ihmisvilinä oli vallannut alueen, kun joku (idiootti) oli laskenut krokotiileja vesistöön. Niitä ei siis kasva luonnonvaraisena täällä. Tarina ei kuitenkaan kertonut, onko ne saatu pois sieltä.
Mangrove... Sana oli jostain tuttu: "vanha rämeemme näyttää muuttuneen uhkeaksi mangrovesuoksi", muumit! Eli mangrove suota oli alueen kasvallisuus mikä siis wikipedian mukaan tarkoittaa: puiden ja pensaiden muodostamaa tiheää kasvillisuutta trooppisilla alueilla. Mangrovekasvien juuret sitoutuvat tiukasti kiinni mutaan, jolloin ne kestävät tsunamitkin.
Fillarointi jatkui seuraavalle nurmialueelle, jossa ei suinkaan pikkupojat vaan aikuiset miehet lennättivät leijoja, kyrokoptereita ja muita lennokkeja (lapsia siellä ei itseasiassa ollut). Ada oli tuonut meille evästä. Oli valkohomejuustoa, viiniä, hedelmiä ja kuukakkua (fullmoon cake). Kakusta sen verran, että se oli leivottu ilmisesti johonkin vihreään papuun ja sydämenä oli ankan munan keltuainen. Ilman keltuaista, varsin hyvää :) Tunnen itseni usein noloksi, kun Ada tuo ja järjestää kaikkea ja jaksaa aina kertoa, kuinka kerran grillasimme hälle Suomessa ollessaan. Omatuntoani hieman helpottaakseni toimme hänelle Suomesta 10 suklaalevyä tullessamme x)
Tästä jatkoimme kalastajakylälle. Harmaan liejuisan veden päälle olivat ihmiset rakentaneet, varsin huonoista materiaaleista koteja. Elättävät luultavasti itsensä kalastamalla. Yhdestä pöytäseurueesta, jossa täkäläiset istuivat kuului hirveää kolinaa ja paiskomista, selvisi että he pelasivat Mahjongia.
Ylitimme liejuisan, metrin syvyisen joen lautalla, joka kustansi 70 centiä. Sikäli hauska, että se tuo varmasti enempi rahallista arvoa kalastajille kuin sillan rakentaminen. Liejussa eli jotakin öttiäisiä, joilla oli liskon yläruumis, mutta ei jalkoja. Kuulemme keski-Kiinassa niitä syödään, ei ilmeisesti täällä.
Erilainen silmäys Hong Kongiin ja toivottavasti teemme tälläisiä reissuja vielä lisää. Seuraavaksi Ada uhkasi viedä meidät patikoimaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti